perjantai 23. huhtikuuta 2010

Paremmatkin voisi olla...

Anssi välikuvattiin tänään Ventelällä. Parempikin tulos olisi voinut tulla, mutta katsotaan, josko ei ainakaan pahemmaksi menisi.

Anssilta kuvattiin siis koko luusto. Selkä, olat ja polvet terveet. Molemmissa kyynärnivelissä sen verran muutosta, että arvio tällä hetkellä olisi kummastakin kyynärästä 1. Lonkissa myös jotain pientä, tai siis toisessa lonkkanivelessä enemmän ja toisessa vähemmän... Toisen lonkan arvio tällä hetkellä olisi B-C, kun taas toisella puolella lonkkaluu ei ole ihan kohdallaan lonkkamaljassa ja lonkkamaljassa on tästä syystä pieni muutos. Arvio tällä hetkellä D.

Kasvattajaa konsultoidaan vielä, mutta treenit näillä näkymin ainakin jatkuvat ennallaan. Kunhan uintikausi alkaa, tehdään tuosta pikkujätkästä vesipeto! Lihaksiston kuntoon täytyy nyt kiinnittää erityistä huomiota.

Tuolla lääkärireissulla Anssi käyttäytyi hyvin. Piikin saatuaan Anssi ehti kävellä lääkärinhuoneesta odotushuoneen puolelle ja samassa oli jo taju pois. Kuvauksen jälkeen heräämiseen ja tokenemiseen menikin sitten selvästi reilummin aikaa. Autossa matkalla kotiin ei poika varmaankaan saanut paljon levättyä, ja vielä muutama tunti kuvauksen jälkeen Anssiä kävelyttäessäni takapää käyttäytyi mielestäni vähän holtittomasti. No, sitä sattuu... :) Nyt tuntuu pientä väsyttävän. Lapset ovat onneksi yökylässä ensi yön, joten Anssi saa rauhassa huilia ilman, että kukaan on retuuttamassa.

Ai niin... Anssi painoi jo melkein 23 kiloa!
   

2 kommenttia:

  1. Heips kukkuu vaan! :o) Blogia minäkin pidän, joskus pidin vuodenkin, mutta lopetin sen ja aloitin uuden: http://www.uneksija-76.vuodatus.net/

    Ei blogissani kyl mitään mielenkiintoista ole, mut käyhän vastavierailulla, kun kerkiät :o)

    VastaaPoista
  2. Juu, voishan sitä teillä poiketa tosiaan, ois kiva nähdä lapsiakin. Ja saa meillekin tulla lasten kanssa, kyllä mää tykkään :o) Ookko sä päivät kotona?

    (Kommentoin tännekin tuon saman, kun en tiedä tuliko se mun blogin kommenteista perille)

    VastaaPoista