keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Hyvää nimipäivää, Anssi!

Ei alkanut Anssin nimipäivä varmaankaan kovin mukavissa merkeissä... Poikaparka jäi vahingossa yöksi ulos! Taitaa kuski olla jo hiukan liian väsynyt lauman paimentamisesta... Eikä eilinenkään nukkumaanmenoaika univelan kuittaamisessa paljon auttanut.

Eihän tuo Anssin ulos jääminen mikään katastrofi ollut, on siellä yön ulkona ne kaksi muuta myös. Kökö ja Damm ovat kuitenkin omissa tarhoissaan, mutta Anssille ei vielä oltu "pedattu" hyvää paikkaa ulos. Jonkinsortin miehuuskoe tuli siis suoritettua, ja varsin mallikkaasti vieläpä. Ei kuulunut pihalta ylimääräisiä haukkumisia eikä mitään muutakaan yön aikana. Anssi on nyt karaistunut MIES, joka selviää mistä vaan!

Eilen taas jäljestettiin. Eikä kuvaa siitä tilanteesta tälläkään kertaa... Anssille ja Dammille kummallekin tein jäljen tuonne läheiselle pellolle. Oli melko tyyntä ja se näkyi Anssin jäljestämisessä taas edellisiin tuulijälkiin verrattuna selvästi parempana työskentelynä ja hitaampana vauhtina. Pientä kiirehtimistä näkyi kuitenkin ja sen huomasi selvästi sitten, kun oli Dammin vuoro jäljestää. Damm entisenä kyntömestarina jaksaa ällistyttää hitaalla ja rauhallisella työskentelemisellä, vähän liiankin hitaalla. Ei tuommoista pientä makkarajäljen pätkää entisellä metsäjälkikoiralla oikein edes jälkenä osaa pitää, mutta nyt kaiveltiin makkarat heinien joukosta huolellisesti esiin, kun joskus nuoruudessa ne huitaistiin nelivetokiskomisella taivaan tuuliin... Pitäisiköhän tästä nyt oikeasti yrittää Dammin kanssa FH-kokeeseen..?

1 kommentti: