sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Ollaan me sentään vähän jäljesteltykin...

Ei vaan ole jäljestykset päässeet blogin päivityksiin asti. Anssilla on pidetty kyllä vähän taukoakin, jäljestelyt on olleet vähän harvemmassa. Ja tämä ihan vaan semmoisen pienen "tyhjien" ongelman vuoksi... Tyhjillä pätkillä (siis ei ruokaa jäljellä) tuppasi pää nousemaan ja vauhti kiihtymään. Tulin sitten siihen tulokseen, että yritän ensin miettiä homman kuntoon ilman, että käyn jäljestämässä ja vahvistamassa ongelmaa entisestään.

Viime viikonloppuna sitten oltiin täällä, ja törmäiltiin luonnollisesti asiantuntijoihin, joilta pääsi kyselemään koirankoulutusneuvoja. Anssin jälkiongelmat tuli puitua myös ja ilmeisen hyvät neuvot saatiin. Tuon Hämeenlinnan keikan jälkeen on Anssin kanssa oltu jäljestämässä kaksi kertaa ja molemmat kerrat erittäin onnistuneesti, pää ei nouse tyhjilläkään, eikä vauhtikaan yritä kiihtyä niin kovaksi kuin aiemmin. Tästä on taas hyvä jatkaa, isot kiitokset Vesa Kuosmaselle. :)

Maalimiesongelmakin taisi ratketa samalla reissulla viikko sitten. Ekoja varjelustreenejä uuden maalimiehen kanssa odotellaan. Eipä siitä vielä sen enempää, kun tuntuu ne purutreenit jotenkin nyt olevan jonkinlaisessa muutostilassa siellä... Toivottavasti tästä nyt kuitenkin tulee jotain, eikä lopu ennen kuin alkaakaan.

Ja kun jälkiasioista ihan alkujaan alettiin kirjoittaa, niin parit onnittelut lienevät paikallaan...?
Nyt viikonloppuna kilpailtiin Huittisissa Saksanpaimenkoirien FH-mestaruuskilpailut, joissa voittajaksi jäljesti Evergrey's Terriermon ohjaajanaan Virpi Laamanen! Eipä taida Terriermon olla Anssille sukua, mutta samalta kasvattajalta on peräisin. Onnea voittajille ja myös Riitalle kasvattajana. Anssin kanssa yritetään tulla perässä... :D

Ja hienosti kakkossijalle selviytyi Bacteroides Foibos & Maarit Rostedt! Onnittelut! Maaritin kanssa on jäljestetty ja oppia saatu. Ehkä meillä tosiaan on mahdollisuuksia Anssin kanssa rämpiä edes jotenkin noita kisoja joskus läpi, kun on hyvä valmentaja. :)

Näin tänne... Ei mitään ihmeempiä nyt. Työt haittaavat harrastuksia jne, mutta jotain koitetaan koko ajan.
    

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Dammille TK1

Dampun kolmas tokotuskoe oli tänään. Osallistuimme Raumalla RKS:n seuramestaruuskisoihin (vaikka emme siis kyseiseen seuraan kuulukaan) ja Damm sai kolmannen ykköstuloksensa tokon alokasluokassa ja näin ollen koulutustunnuksen TK1. Se on nyt "tervemenoa avoimeen", kuten tuomarin kommentti kuului.

Kokeessa oli erilainen liikejärjestys kuin aiemmin. Aloitettiin tietysti koirien tarkastuksella. Sen jälkeen luoksepäästävyys, jossa ei Dammilla ole ongelmia ollut. Sen jälkeen tehtiin yksittäissuoritukset ja nekin vähän muunnellussa järjestyksessä ja vasta ihan viimeisenä paikalla makaaminen. Jostain syystä kuski oli vähän muissa maailmoissa, eikä oikein muistu mieleen kaikkia yksityiskohtia, mutta pisteet on kuitenkin paperilla.

Osasuoritusten pisteet:
  1. Luoksepäästävyys 10 (kerroin 1)
  2. Paikalla makaaminen 9 (kerroin 3) -  tämä oli omasta mielestäni varsin huippu suoritus, koira tarkkaavainen ja aika hiljainen...
  3. Seuraaminen kytkettynä 8 (kerroin 2) - piippaamisesta pisteitä pois, suoritus tuomarin mukaan näytti varsin hyvältä ja käännökset olivat hyvät.
  4. Seuraaminen taluttimetta 7 (kerroin 4) - tämän suoritus oli jossain välissä ennen hyppyä ja meni ihan persiilleen... Koira ahdisti, piippasi, ja ohjaaja hortoili ties miten eteenpäin... :(
  5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5 (kerroin 2) - tästä ei tunnu olevan mitään muistikuvaa... Tehtiinkö me tämäkin? Kaipa me tehtiin, kun pisteitäkin on saatu...
  6. Luoksetulo 8,5 (kerroin 3) - koira jäi tarkkaavaisena paikalleen, lähti käskystä hyvin, tuli liian liki ja sivulletulossa hyppäsi kahdelle jalalle ennen siirtymistä. Ei siis hypännyt vasten, mutta nousi kuitenkin. Tuomari ehdotti, että joko pitää opettaa koira jäämään hieman kauemmas (ollut työn alla jo aika kauan...) ja siirtymään sivulle nätisti, tai vaihtoehtoisesti kutsua koira suoraan sivulle. Joppahoppaa... tuota en taas ollutkaan muistanut, että tokossa sen voi tehdä niinkin. Tosin ei se ainakaan näin äkkiseltään tuntunut toimivan, kun tuossa pihassa iltaruuan yhteydessä suoraa sivulletuloa kokeilin. Mutta harjoitellaan...
  7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 (kerroin 2) - ahdisti seuraamisessa, jäi hyvin seisomaan, hieman piippasi. Eli sitä normaalia...
  8. Estehyppy 8 (kerroin 2) -  koira oli juuri kiinnittänyt huomionsa kehän reunalla oleviin ihmisiin, kun hyppy-käsky tuli. Eikä tietenkään muuta reagointia siihen, kun pällistely ohjaajaan, että "mitä sinä sanoit??". Uusi käsky ja mallikas hyppy ja tällä kertaa jäi taas ihan oikein esteen taakse seisomaan ja odottamaan.
  9. Kokonaisvaikutus 8 (kerroin 1) - piippati piipaa......
Pisteet yhteensä 161,5 ja siis ykköstulos ja koulutustunnus TK1. Sijoitus taisi olla toiseksi viimeinen. :) Seuraavana on mentävä sitten jo avoimeen luokkaan, kun enää ei saada kisata alokkaassa.

Kiitokset vielä Makelle koeseurasta, "erinomaisesta" kartanluvusta, pisteiden kirjaamisesta ja ynnäämisestä, tavaroiden kuskaamisesta ja yleisenä naulakkona toimimisesta! :)
   

Paljon onnea vaan... Anssi 1 vuotta!!

Siitä on sitten jo vuosi, kun Anssi tupsahti tähän maailmaan ja Riitan hellään hoivaan. Muutamien viikkojen päästä tulee täyteen vuosi siitä, kun Anssi matkusti pois Riitan hoivista ja muutti meille (toivottavasti ei kuitenkaan kovasti huonompaan hoitoon...) sekoittamaan lauman järjestyksen. :)

Laumassa on tosiaankin tapahtunut jos jonkinlaista muutosta Anssin tulon jälkeen. Ensin tietysti pentu sotki isompien pasmat. Sitten Damm pääsi eroon kulkusistaan ja muuttui kohtsillään sen jälkeen hälläväliä-asenteen huithapeliksi. Sitten lähti Bessi ja jätti vanhimman nartun raskaan taakan Kökölle. Sitten tuli vielä Typy, joka terrorisoi kaikkea ja kaikkia (että sori vaan, mutta näin se on...). 

Anssi on kohottautunut laumajärjestyksessä pohjalta jo vähän ylöspäin ja aktiivisesti pitää huolta koko poppoosta. Myös vanhempia koiria pitää laittaa välillä ruotuun. Anssi tuntuu tuntevan vastuuta muista, ei ole kovinkaan tyytyväinen muiden toimintaan ja komentaa siis myös vanhempiaan tämän tästä, varoittaa kaikesta reviiriä lähestyvästä uhasta (ja vähän muustakin) ja yrittää pitää Typynkin siellä minne se kuuluu. Typyn kanssa on kyllä vähän hankalaa... Isommat vastaavat pikku komenteluun antamalla samalla tavalla takaisin, mutta Typy sen sijaan käy kimppuun epäreilusti takaapäin ja milloin roikkuu hampaillaan niskassa ja milloin takajalassa...

Vuosi täynnä, 12 kuukautta... Se olisi sitten osallistumisoikeus BH-kokeeseen iän puolesta. Koulutus on kylläkin vielä vähän vaiheessa: seuraaminen sujuu, pysähdyksissä istuminen kesken (yrittää istua vinoon), liikkeestä istuminen vielä hidas, liikkeestä maahanmeno täysin kesken, luoksetulo sujuu, paikallaolo ihan alkutekijöissä... Kaupunkiosuus on myös vähän epävarmalla tolalla: ei osaa kulkea nätisti hihnassa (mutta se ei onneksi paljon haittaa, ei osaa meidän muutkaan koirat), ihan lähituntumaan tunkevista ihmisistä ei ole paljon kokemusta, autot tekee haittaa, polkupyörät tms. ei kai juurikaan hetkauta, kytkettynä paikalleen jättäminen varmaan muuten sujuu mutta häiriökoiran kanssa ei ole kokeiltu... Tekemistä vielä siis riittää.

Anssi ei erikoisemmin juhli syntymäpäiväänsä. On matkoilla. Lahjaksi poika saa pätkän sian selkärankaa. Sitten jatketaan hommia taas sekä tuon BH:n että myös jäljestämisen suhteen. Maalimies kun jostain vielä löytyisi, niin päästäisiin puremaankin taas... (Jos joku tietää, mistä kelpo hihanheiluttaja löytyisi, niin vinkkiä otetaan mielellään vastaan.)

Anssille paljon onnea syntymäpäivänä koko muulta laumalta!

Anssin kaikille sisaruksille myös onnittelut 1-vuotissynttäreiden johdosta!
Sekä Riitalle kiitos kaikin puolin kivasta, energisestä ja innokkaasta koirasta! :)
    

lauantai 11. syyskuuta 2010

Hyvää syntymäpäivää Kökö!!

Kökö täytti tänään 7 vuotta. Onnittelut Kökölle koko laumalta! Syntymäpäivä on mennyt leppoisasti kotioloissa ilman sen suurempia juhlallisuuksia.

Kökö lähettää terveisiä ja onnitteluja sisaruksilleen, etenkin Keksille, jos sattuvat kuulolla olemaan!