maanantai 31. toukokuuta 2010

Harjavallan ryhmänäyttely FCI 1 & 2 29.-30.5.2010

Anssin ensimmäinen näyttelykäynti on nyt takana. Iso kiitos Helille esittämisestä!!
Tässä jotain selostusta Anssin esiintymisestä. (Kuvat ja kuvauskulma vähän huonoja, mutta kai niistä jotain tolkkua saa...)

Ne pari näyttelytreenikertaa ovat tehneet kai tehtävänsä kuitenkin, vaikka alkoikin tuntua, että kaikki menee koko ajan vain huonommaksi. Osasi Anssi kehässä liikkua, vaikka Anssi oli saksanpaimenkoirista ainoa pentu. Kehässä juokseminen olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut edes yksi muu koira kehässä, toisesta koirasta olisi saanut mukavasti vetoapua.


Anssi käyttäytyi muutenkin kehässä ja tuomarin silmien alla oikein hyvin. Ne pakolliset jutut, hampaiden katsominen ja jalkovälin kopeloiminen sujuivat ongelmitta, mutta olisi Anssi ne ilmeisesti mielellään väliinkin jättänyt... ilmeestä päätellen...



Tuloksena tästä reissusta oli ylivoimainen pentuluokan voitto (eihän ne muut uskaltaneet tulla edes paikalle...) ja arvostelu:
Young male, not very strong, long legs, light body, balanced movement.

Että ei muuta kuin nokka kohti seuraavaa näyttelyä. Siihen taitaa kuitenkin mennä aikaa vielä tovi. Antaa nyt pojan kasvaa mittasuhteiltaankin vähän tasapainoisemmaksi ja mennään sitten taas kokeilemaan, kun (toivottavasti) ei enää ole niin takakorkea kuin nyt. Anssi tuntuu kasvavan vähän epätahtiin... pääpuolestakin kasvoi ensin yläleuka (muutama kuukausi sitten oli lievä yläpurenta) ja sitten vasta alaleuka (purenta on nyt korjaantunut), muusta kropasta näemmä kasvaa ensin takapää ja sitten vasta etupää, ehkä. :)

Typy kävi myös haistelemassa näyttelyn ilmapiiriä. Mieluimmin hyvästä turvasta jonkun sylistä. Eiköhän pääse Typykin näytelmään tässä joskus...

      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti