sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Negro BH-kokeessa 13.6.2012

Negron BH-kokeesta on aikaa jo yli kuukausi, mutta ei ole kukaan "ehtinyt" päivitellä blogia... Koe meni kaikkiaan hyvin, menihän se läpi :D Tuomioita oli jakamassa Lea Mäkitalo.

Tottelevaisuusosa alkoi paikallamakuulla. Heti alkuun tuli joku öttiäinen kiusaamaan koiraa ja se sai Nekun pomppaamaan ylös. Mutta hetken istuttuaan meni koira takaisin makuulle. Ihan paikallaolon lopussa päätti Nekku vielä helpottaa hiukan ohjaajan paluuta ja ryömi pienen pätkän eteenpäin... :) Seuraaminen oli ihan loistavaa. Liikkeestä istumisessa ja maahanmenossa oli kummassakin jotain pientä härdelliä pysähtymisessä, kun Nekku pysähtyi kummallakin kerralla selvästi ohjaajan taakse. Mutta jatko sujui hyvin.

Kaupunkiosuudessa ei mitään ihmeellistä... Koira hinasi ja touhotti eteenpäin minkä jaksoi, eivätkä autot, ihmiset, koirat, pyörät yms. haitanneet sen menoa. Kaupan ulkopuolelle jätettäessä Nekulle tuli kyllä isiä ikävä, ja lievää kiljumista esiintyi, kun kuski hävisi kaupan ovista sisään. Mutta ei sekään tuomarin mielestä mitään haitannut, kun ei koira kuitenkaan osoittanut mitään mielenkiintoa vierasta koiraa, ihmisiä tai autoja kohtaan.

Ja vielä muutama tyylinäyte tottiksesta...





Ja homma klaari! Tottisosan hyväksytysti suorittaneena on helppo hymyillä :)