sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Treenailua

Tuli tuolla aiemmassa postauksessa jo mainittua, että Typyn jälkitreenit ovat siis hyvällä mallilla. Eikä Typyn patukkaleikkejä ja purutreenejäkään ihan kokonaan ole unohdettu: jos kuski ei itse viitsi/ehdi/jaksa tarpeeksi, niin onneksi Anssi treenaa...


Tuolla menolla Typy on kohta täysinoppinut taisteluleikeissä. Käy vielä niin, että Typy hakkaa kuskin 6-0 sitten, kun kuski vihdoin itse ennättää. :)


Anssikin treenailee:

Tänään oli treenintäyteinen päivä. Aamupäivä meni vielä lokoisasti kotona, mutta puolen päivän jälkeen raahauduimme kentälle, jossa treenattiin hiukan tottelevaisuutta. Anssi seuraa jo aika pitkääkin pätkää, istuu pysähtyessä, pysyy aika hyvin mukana käännöksissä oikealle ja vasemmalle, tulee sivulle...

Tottiksen jälkeen kävimme jälkipellolla. Hyvin sujui pitkä jälki. Anssilla vilkkaan tien vieressä jäljestys on ollut ongelmallista, koska autot ovat aiheuttaneet melkoista häiriötä. Tuota on nyt muutaman kerran tietoisesti treenattu ja tänään ei edes iso rekka saanut enää päätä nousemaan. Hiukan korvat liikahtivat ja silmät (sivustakatsojien mukaan) vilkaisivat autoa, mutta ei muuta. Jäljestys jatkui keskeytymättä.

Illemmalla sitten mentiikin opiskelemaan ihan uusia juttuja. Olimme pentuagilityssä tutustumassa lajiin ja vähän esteisiinkin. Kuvia ei tullut napsittua, ja parempi niin... Kuski myöntää auliisti, että agility on vaikea laji. Siis vaikea nyt jo tässä vaiheessa, vaikka ei olla päästy edes alkuun. Helpottuisikohan se ajan ja oppimisen myötä?

Koiran ohjaamisesta aloitettiin. Palveluskoiratottelevaisuuden opetuksessa olen itse opetellut käytännössä vasuriksi: palkkaamiset kaikki vasemmalla kädellä, samoin suurin osa pakotteista. Noutokapulaa kyllä sentään heitän oikealla... Nyt sitten neuvottiin ohjaamaan koiraa esteillä aina koiran puoleisella kädellä. Ja siellähän ei koira seuraa koko aikaa ohjaajan vasemmalla puolella, kuten tottelevaisuudessa, vaan koira voi olla missä tahansa ohjaajaan nähden., joten oikealla kädellä on tekemistä myös. Anssia oli parin kerran jälkeen vaikea saada irtaantumaan "esteen" toiselle puolelle, se oppi siis nopeasti, että namit ovat kuskin taskussa, ei kannata mennä kauas. Patukalla palkkaamisessa sitten taas koira oli huomattavasti hidasta ja kömpelöä ohjaajaa nopeampi, joten patukka tuppasi eksymään koiran hampaiden väliin ihan omia aikojaan. Anssilla kun ylös päin hyppääminen ei ole koskaan tuottanut ongelmia... Lisäksi tuossa harjoituksessa tuntui kuin koira olisi ollut jalkojen edessä koko ajan, minne päin käännyinkin. Hyvin yksinkertaisessakin liikkeessä (koira "esteen" yli ja sieltä toiselta puolelta esteen kiertäen takaisin) tumpelo pk-harrastaja sekosi pasmoissaan heti, kun piti vaihtaa ohjauksessa kättä...

Kontaktiharjoitus puomilla (hyvin matala ja loiva) sujui hyvin. Se oli paljon suoraviivaisempi liike, kun ei tarvinnut vaihtaa kättä kesken liikkeen. Ja Anssihan toimii, kun namia oli tarjolla... Kyseessä oli siis kapeaa "siltaa" pitkin korokkeelta alas laskeutuminen niin, että aivan tuon "sillan" alaosassa pysähdyttiin (= pysähdys kontaktialueella) syömään se nami. Tuon verran on siis jo opittu agility-kieltäkin, pk-tottiksessahan kontakti tarkoittaa koiran ja ohjaajan välistä katsekontaktia...

Keppien pujottelun aloitus oli niinikään helppo. Näin ensimmäisellä kerralla perehdyimme vain keppien ensimmäisestä välistä oikeaan suuntaan menemistä. Eli käytännössä nami oikean keppivälin toiselle puolelle ja koira toiselle puolelle ja siitä päästettiin koira keppien välistä syömään nami. Helppoa kuin heinänteko!

Omasta mielestäni nämä liikkeet (ohjaus esteillä, kontakti puomilla, kepit) menivät tällä kertaa vaikeammasta helpompaan päin. Siis harjoituksen toteutuksen näkökulmasta. Saa nähdä, miten on ensi kerralla. Muuttuu oletettavasti aina vain vaikeammaksi, joten kai sitä pitäisi oikeasti mennä sinne agilityradalle kuivaharjoittelemaan ilman koiraa. Agilitykenttä on vaan hurjan kovassa käytössä, treeniryhmiä on varmaan joka päivälle. Ja jos aikoo käydä yksin kuivaharjoittelemassa ilman, että leimataan täysin höynähtäneeksi, niin pitäisi varmaan mennä yöllä... :)
    

Reikon peikot

Kökö muistuttaa tällä hetkellä varsinaista mörrimöykkyä. Varsinkin se takapuolisko... On ilmeisesti talviturkin riisuminen käynnissä, kun villaa lähtee hirmuisina tuppoina. Ja koska isäntä on todella laiska harjan käyttelijä, niin ne villat saavat tippua omaan tahtiinsa. Ellei tässä joku muu sitten ota sitä raaputinta kauniiseen käteensä ja siisti tuota koiraa hiukan (jälleen kerran)...

Kaunis koira. Ja niin siisti turkki...

Karvatuppoja. Jos joku tarvitsee, niin saa tulla koirasta kynimään.

Kököllä on ihan normaalipituinen turkki, on aina ollut. Villaa osaa kyllä Kökökin tehdä ihan tarpeeksi vaikka kahdellekin koiralle. Toisaalta sitten hyvä, että turkki on normaali eikä pitkä, niin tippuu ne villatupot pois, vaikka niitä ei millään nypittäisikään. Toista se on Dammilla, jolla tupot juuttuvat pitkiin päällyskarvoihin, ja ne on krapalla sieltä kynittävä tai ne jäävät sinne ja muodostavat paksun vanuttuneen villapalttoon...

Ja Dammista puheenollen... Toinen meidän Reikon peikko alkaa muuttua karvamoosekseksi taas. On kai ollut liian kylmät ilmat, kun Damm on nyt jo alkanut kasvattaa turkkia takaisin entisiin mittoihinsa. Olisi nyt odottanut edes syksyyn, mutta ei... Kai Damm sitten ajatteli, että vaikka tämä Suomen suvi onkin lämmin ja suht vähäluminen, niin talvea varten täytyy alkaa varustautua hyvissä ajoin. Oli tuo keväinen sulkasato sen verran mittava.

Damm "The Karvamooses"

Varma merkki karvamoosekseksi muuttumisesta on se, että ketjupantaa ei näe koiran kaulassa, eikä sitä meinaa käsikopelolla löytääkään. Tänään kerkesin jo ajatella, että Dampun ketjupanta on kai hukkunut viikonlopun reissuissa jonnekin, kun sitä ei löytynyt autosta, sisältä, eikä ensin koiran kaulastakaan. Kaulassahan se kuitenkin roikkui...
    

Sukulaistreffit taas

Typy se törmäilee sukulaisiin tämän tästä... Lauantaina oli HPSH:n järjestämä jälkikoe (JK1-2), jossa kävi katselemassa myös Typyn 5 kk ikäinen siskopuoli. Kai niissä tytöissä vähän samaa näköä oli, tai sitten ei... kuka tuommoisista pienistä nyt osaa katsoa... Ihan hyvin tulivat toimeen, mitä nyt siinä äkkiseltään kerkesivät moikata. :)

Siskopuoli. Vähän Typyä isompi ja tummempi... :)



Sitten ohi sukulaisaiheen:

Kuskilta terveisiä, että jälki rullaa hemmetin hienosti! (Toistaiseksi...) :)

Ja huomatkaa KORVAT! (no okei, hiukan huono kuva korvien kannalta...) 
Tämän lauman korvakompleksiosapuoli on siis laittanu merkille, että Typyn korvat ovat jo melkein kuin oikealla koiralla! Oikea korva on hiukkasen verran vinossa vasemmalle, mutta eivät varsinaisesti nojaile tai lurpattele mihinkään päin. Niin sitä pitää... :)
     

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Typy tohtorilla

Niin se aika taas rientää... Typy täytti maanantaina 7.6. jo 12 viikkoa ja alkoi olla ensimmäisen rokotuksen aika. Tiistaiksi sitten varattiin aika ja koska isäntä oli pitkään töissä, sovittiin, että minä menen Typyn kanssa lääkärille. Vaa'an kautta mentiin ja vaaka pysähtyi (vihdoin, pitkän odottelun ja pennun istumaan rauhoittamisen jälkeen) lukemaan 8,0 kg. Aika vähän vai...?

Sunnuntaina 6.6. oli juuri nähty Typyn sisko, joka on kyllä selvästi Typyä isompi. Samalla kertaa nähtiin myös täällä aiemmin mainittu Typyn "poikakaveri", joka on Typyä pari viikkoa nuorempi ja myös (edelleen) isompi. Mutta mitä tuosta, tapansa kasvaa kullakin... :)

Pari kuvaa...

Siskoplikka

Koko kolmikko

Mutta takaisin asiaan... Eli eläinlääkärillä pistettiin sitten se rokotuspiikki niskaan, eikä sattunut yhtään. Namiakin Typy sai palkaksi. Lisäksi Typyllä on oireillut pieni emätintulehdus ihan siitä asti, kun meille muutti. Aiemmin jo puhelimella lääkärin kanssa neuvoteltiin, että ei mitään antibioottikuureja nyt ainakaan heti syötetä, kun ei pentu ole ollut edes kipeä. Vaiva oireilee pienenä vuotona eikä sitten sen kummempaa. Nyt lääkäri kurkkasi tuon "naistenosaston" myös ja ehdotti maitohappobakteerikapseleita ulkoisesti 2 viikon kuurin (mahdollisen hiivan aiheuttaman tulehduksen hoitoon) ja miksei myös syötäviä maitohappobakteereita sisäisesti käytettäväksi tuohon vaivaan. Saattaisi ne syödyt maitohappobakteerit ilmeisesti myös auttaa vähentämään maan syömistä. Typyllä kun on ollut kova halu syödä maata, multaa, neulasia, sammalta, ruohoa... ihan mitä vaan ja melkoiset määrät.

Nyt sitten vaan odotellaan ja katsotaan... Jos tuo tulehdusvaiva ei parane tai peräti pahenee, niin sitten harkitaan sitä antibioottikuuria uudestaan. Kuukauden päästä mennään joka tapauksessa uusintarokotukselle.
    

No osaahan Anssi!

Vähän nämä blogipäivitykset nyt takkuaa... Syynä varmaankin kauniit ilmat ulkona sekä useammatkin koiratreenit sun muut aktiviteetit. Nyt sataa ja kummasti tuli heti mieleen, josko vihdoin laittaisi kuulumisia taas...

Päivämäärä oli 2.6.2010 eli viime viikon keskiviikko...



Huonoja kuvia kertomaan varsinaisen asian, kun Anssi ei vielä toistaiseksi kovin kauas suostu menemään... Mutta kyllä: Anssi osaa uida! Keppiä kun tarpeeksi lähelle heittää (siis tietysti sen verran kauas, että ei enää jalat yllä pohjaan), niin kepille päin mennessä on hieman paniikinomainen tyyli, vesilentää ja pää kurkottelee ylhäällä. Kun keppi on suussa, ui Anssi todella nätisti. Vähän treeniä, ja kohta kai Anssi uiskentelee rannasta jo kauemmaskin.

Uimakaverina oli Kökö:




Kökö on uimarina jollakin tapaa itsenäisempi kuin esimerkiksi Damm, ei vaadi keppien heittelyä steppaamalla ja haukkumalla rannalla vaan kahlailee itsekseen ja jos sattuu kauempana jotain mielenkiintoista näkemään, niin ui sinne. Kökö oli ensin Anssin kanssa samaan aikaan rannassa, "opettamassa" Anssia, mutta siitä tuli hetikohta niin isot rähinät kepeistä, että Kökö joutui autoon odottelemaan vuoroaan. Lapset siinä läträsivät myös rannassa ja vedessä ja uhkasivat todella jäädä koirien jalkoihin, kun Anssi nosti rähinää Kökölle ja Kökö vastasi siihen vielä kovemmin.

Nuo pikkuipanat, siis kaksijalkaiset 3 vee, urheasti kahlasivat sinne veteen myös, vaikka omasta mielestäni se vesi oli inhottavan kylmää. Toinen mukelo kahlasi veteen vyötäröä myöten, toinen piti uimahousunsa kuivina.

Kumpikin koira alkoi myös jonkin aikaa uituaan hytistä.

Viluinen märkä pentu...

Anssin kohdalla mietin ensin, että onko kyse kylmästä vai kenties äkillisestä ja varmasti melkoisen isosta lihasrasituksesta, joka aiheuttaisi lihasten tärinää. Anssilla kuitenkin on vielä semmoinen epävarmuus siinä uimisessa, pysyykö pinnalla vai ei, ja se sotkee ja kauhoo niillä jaloillaan varmasti turhankin paljon. Samaa tärinää ilmeni kuitenkin myös Kököllä, kun vihdoin malttoi istuutua hetkeksi rannalle. Kylmä kai sitten, vaikka ei Kökökään aikoihin ole uimassa ollut, joten saattoi hyvässä levossa olleet uintilihakset joutua silläkin äkillisesti liian kovaan rasitukseen.

Mutta koska homma oli siltä kertaa selvä (Anssi opetettu uimaan!), ei muuta kuin koirat ja lapset autoon lämmittelemään ja uutta uintikertaa odottelemaan. Anssi on tuon kerran jälkeen käynytkin jo uimassa, harrasti sukellustakin taas sillä kertaa. :)